Kuvaus
Punkmuseo ja Tampereen pääkirjasto Metso järjestivät yhteisen Tre HC 82-85 harcoren kultaiset vuodet -näyttelyn Metson musiikkiosastolla toukokuussa 2023. Kuukauden kestäneen näyttelyn ympärille järjestettiin useita oheistapahtumia, esimerkiksi tämä keikka Vastavirta-klubilla. Järjestyshäiriö esiintyi lopulta nimellä JHC82 ja tämä alkuperäisversio julisteesta jäi siten käyttämättä.
Tapahtuman tiedotteesta:
"Vuonna 1982 Kake ja Timpa erosivat Kaaoksesta ja Perry Riistetyistä. Kolmistaan he perustivat Järjestyshäiriön: Kake laulussa, Timpa rummuissa ja Perry kitarassa. Basistikokelaita kyllä oli, mutta vakituista ei löytynyt. Pisimpään basson varressa viipyi Sari Kavanen. Kun basistia ei löytynyt, mutta studioon piti mennä, niin Perry soitti basson. JJ-Studiossa Heikki Silvennoisen johdolla äänitettiin 10 biisiä. Yhtye hajosi pian äänitysten jälkeen ja tuo nauha julkaistiin vasta vuonna 2009. Järjestyshäiriö on koottu uudestaan 2011, mutta se esiintyy nykyään nimellä JHC82."
Kommentit