Forward (JPN) Oulun Hässäkkäpäivillä
Nimeke
Forward (JPN) Oulun Hässäkkäpäivillä
Kuvaus
Forward (JPN) esiintyy Hässäkkä-Päivät festarilla 9.7.2016 Oulussa.
Vuoden 2016 pääesiintyjäksi saatiin japanilainen hardcorelegenda Forward. Bändi perustettiin vuonna 1996 eräänlaiseksi japanilaisen hardcoren superkokoonpanoksi vielä legendaarisemman Death Siden hajottua. Mukaan saatiin jäseniä Insane Youthista ja Systematic Deathista, ja siitä asti bändi on ollut yksi ns. "Burning Spirits"-tyylin kovimmista nimistä. Homman nimi on selkeä, äkäiseen kasarihardcoreen sotketaan hieman Motörheadia, hieman heviä ja reilusti leiskuvia kitaraleadeja, ja lopputulos toteutetaan japanilaisella tinkimättömyydellä.
Hässäkkä Päivät on Suomen toisiksi isoin DIY-punkfestivaali ja samalla myös toiseksi pitkäikäisin, koska festareita on järjestetty vuodesta 2007 alkaen (poikkeusvuosina 2013 sekä 2020). Festivaalin keskiössä on aina ollut punk-, hardcore- ja muu vaihtoehtoinen kitaramusiikki metallia, meteliä ja grindiä unohtamatta. Ensimmäiset Hässäkät järjestettiin nyttemmin jo puretussa Kuusisaaren paviljongissa, josta festivaalit vakiintuivat Ykän Pubille. Vuodesta 2015 alkaen festivaali on järjestetty oululaisen Tilaa Kulttuurille ry:n hallinnoimalla Tukikohdalla.

Formaatti
Digitaalinen valokuva
Aihe
Keikka
Aikamääre
9.7.2016
Kattavuus
Tukikohta
Sorvarintie 5
90530 Oulu
Sorvarintie 5
90530 Oulu
Laji
Tekijä
Lähde
Jouni Parkku
Avainsanat
Viittaus
Jouni Parkku, “Forward (JPN) Oulun Hässäkkäpäivillä,” Punkmuseo-arkisto, viitattu 10. syyskuuta 2026, https://arkisto.punkmuseo.fi/items/show/25028.

Kommentit