Punkkia Pohjanmaalta Peku
Nimeke
Punkkia Pohjanmaalta Peku
Kuvaus
Black Flag - Damaged (SST, USA, 1981)
Black Flagin Damaged-albumin kuulin ensimmäistä kertaa 80-luvun alkupuolella. Itse albumi on kestänyt hyvin aikaa. Siitä saa edelleen kiksejä. Se jos mikä on todellisen klassikon merkki!
Jokaiselle punkkia harrastavalle voi suositella, kannattaa ainakin kerran kokeilla pyörittää läpi!
Peku - Juggling Jugulars
Lakeus Punk Ry:n "Punkkia Pohjanmaalta 2 -näyttely
Näyttelyn kuvissa on esillä punkkareita yhdessä suosikkialbumiensa kanssa.
Näyttely kuvaa miten musiikki ja lempilevymme vaikuttavat elämäämme sekä maailmankatsomukseemme ja miten syviä jälkiä ne meihin voivat jättää.
Kuvat on otettu Punkkia Pohjanmaalta-podcastin toteuttamisen yhteydesssä.

Formaatti
Digitaalinen valokuva
Aihe
Näyttely
Aikamääre
2024
Kattavuus
Suomi
Laji
Tekijä
Lähde
Lakeus Punk Ry
Avainsanat
Viittaus
Toni Huhta ja Eetu Lahti, “Punkkia Pohjanmaalta Peku,” Punkmuseo-arkisto, viitattu 27. maaliskuuta 2025, https://arkisto.punkmuseo.fi/items/show/13376.
Kommentit